Makasin sängyssäni. Oli kaunis aamu, ja olin jo noussut sekä käynyt suihkussa ja syönyt, mutta olin päättänyt jatkaa lepäilyäni päiväpeittoni päällä. Juuri nyt minun pitäisi olla matkalla Koivumetsää, sillä olin luvannut auttaa Ayaa tallitöissä ja ratsastamalla Tepon. Otin tuumasta toimeen ja lopetin loikoilun lähtiessäni kohti Koivumäkeä. Tallille saavuttuani Aya oli täydessä työssä putsaamassa karsinoita. Huikkasin hänelle tervehdyksen. - Moi, ota sinä se Teppo ensimmäisenä, Aya huusi. Ei siinä kauaa mutistu, kun kävin hakemassa orin tarhastaan. Se tuli rauhassa minua vastaan. Harjasin orin karsinassaan samalla, kun se mussutti kourallista heinää. Varustettuani sen, lähdimme kohti kenttää, jossa Alex, Ayan isoveli jo odotteli meitä. Hän oli aikeissa opettaa minua. Treenien jälkeen olin aivan hiestä märkä, kun taas Teppo ei niinkään. Otin sen varusteet pois, ja vein sen takaisin laumaansa. - Kiitos, kun jaksoit ratsastaa, Aya sanoi, ja tuli katsomaan, kun Teppo juoksi parhaan ystävänsä Simon luo. - Kyllä minä aina ratsastaa jaksan! vastasin. En voinut ymmärtää, miten joku ei voinut jaksaa ratsastaa. No, ehkä se on sitten vähän eri, kun on useampi oma hevonen omassa pihassa, kun hevoset oikeasti vievät paljon aikaa, ja se on ennemmin velvollisuus kuin mahdollisuus. - Hei, minä mietiskelin, kun viimeviikolla ilmaisit halusi ostaa tuon meidän suokkiorin.. Ei sinua kiinnostaisi tuo meidän tammavarsa? Minusta olet tarpeeksi kokenut hankkimaan varsan, saisit siitä juuri sellaisen kuin haluat oikeanlaisella kasvatuksella. Ja olisihan se kiva, että oman ensimmäisen kasvatin omistaisi joku, keneen voi luottaa. Itse toivoin siitä niin kovin oria, jotta se olisi voinut jäädä meille Koivumetsään, mutta no, ei voi mitään, Aya sanoi. Tuo pieni voikko varsa minulle? En ollut aiemmin ajatellutkaan varsan ostamista, mutta yhtäkkiä se kuulostikin upealta, melkein paremmalta ajatukselta! - Niin, ei sinun nyt heti tarvitse vastata jos et tahdo, kunhan pohdin... Vai oletko jo pyörtänyt pääsi oman hevosen suhteen? Aya naurahti. - Ei, en ole. Minä ostan sen! vastasin nopeasti. - Oho, no sehän oli nopeaa! Et edes tiedä, mitä minä pyydän siitä, Aya sanoi. - Ei sen väliä, vastasin. Yhtäkkiä varsaidea kuulostikin niin ihanalta, että tuntui, ettei olisi edes muita vaihtoehtoja. Minun oli pakko saada tuo pieni suloinen tamma, jonka menoa olin seurannut jo pari viikkoa. Se alkoi jo heti tuntua niin omalta, etten voinut enää perääntyä. Lähdimme yhdessä Ayan kanssa juttelemaan asiasta lisää, eikä siinä kauaa mennyt, kun olimme saaneet jo sopimuksen tehtyä. Varsa oli jo melkein virallisesti minun, vaikkei sillä ollut vielä edes nimeä! Olin niin innoissani. Kävelin ulos varsan luo. Varsa laidunsi ruohotarhassa yhdessä emänsä kanssa. Vihelsin sille, ja se nosti päänsä oitis maasta. Se innostui nähdessään minut, ja lähti laukkailemaan ympäri tarhaa. Olin niin onnellinen. Nyt minulla oli oma hevonen. - Audriana Fournier - 01.06.2020
0 Comments
Istuin kotona, kunnes puhelimeni soi. Se oli Aya, joka soitti Koivumetsän tallilta, jossa ratsastelin aiemmin erästä suokkioria. Olin kysellyt, josko Aya myisi minulle tuon suokkiorin, mutta sain aika suoran kieltävän vastauksen. No, ehkei minun tilanteeni kouluni kannalta sallisi edes omaa hevosta...
Vastasin puhelimeen. Aya kertoi minulle, että uuden leasing-tamman Benaldan varsa oli syntynyt! Olin niin onnellinen, pienen varsan suloisuus oli juuri se, mitä kaipasin! Kesä oli alkamassa, ja varsakesät olivat niitä ihanimpia. Suuntasin äkkiä autolleni, ja kohti naapureitani ja heidän talliaan. Tallille päästyäni reippailin talliin. Siellä se oli, pieni vaalea varsa cremellon äitinsä vierellä - juuri noussut seisomaan. Näin sen ensimmäiset hetket seisaallaan - niin hutera, mutta silti niin päättäväisen näköinen. Olipa se suloinen. - Mikä tuon värin nimi on? kysyin Ayalta. - Sanoisin, että se on ruunivoikko, Aya vastasi. Pieni varsa otti ensimmäiset pienen pienet askeleensa. Sen emä Benalda katsoi sitä huolehtivasti, ja loi sen jälkeen hieman vihaisen katseen meihin. Tuo tamma oli asustanut Koivumetsällä jo vuoden leasingissa, kun Aya halusi ensimmäisen oman kasvattinsa omasta oristaan. - No mutta, emme ole nähneet pitkään aikaan! Aya hihkaisi. - Mitä jos mentäisiin taukohuoneeseen juomaan pienet kahvit? Ja niin jätimme varsan ja emän rauhaan, ja menimme juttelemaan ummet ja lammet minun lääkiksestäni, ja Ayan hevosista. Juttua lensi jopa kahden tunnin verran, kunnes Aya huomasi kellon olevan paljon, ja suuntasi nopeasti valmistamaan hevosten väkirehuja. Katselin pientä varsaa, joka oli jo reipastunut paljon. Emä vilkaisi minua taas vihaisesti. Tammavarsa tuli luokseni karsinan ovelle, mutta kun yritin antaa sen haistaa kättäni, emä vei sen nopeasti pois. - Älä pahastu, kyllä sinä vielä sitä pääset hoitamaan ennen kuin myymme sen, jos vain käyt meillä koulukiireiltäsi! Aya sanoi huomatessaan tilanteen. - Kiitos, vastasin, ja lähdin taas kotiani kohti. - Audriana Fournier - 30.05.2020 |
Trinan päiväkirjamerkinnät & valmennukset. Alta voit valita, jos etsit jotakin tiettyä.
|